Huikean hauska teatterikesä Korvenkylässä - musikaaliklassikko PIUKAT
PAIKAT!
Piukat paikat on epäilemättä yksi maaiman hauskimmista musikaalikomedioista. Musikaali
perustuu Billy Wilderin ohjaamaan legendaariseen elokuvaan vuodelta 1959. Näytelmän
hurmaavaa päähenkilöä, Sugar Kanea, näytteli Marilyn Monroe. Vuonna 1972 elokuvan
pohjalta tehtiin Broadway-musikaali, josta tuli pian yksi kaikkien aikojen esitetyimmistä
ja hauskimmista musikaalikomedioista.
Tarinassa pennittömät muusikot Jerry ja Joe joutuvat mafiosojen tekemän murhan
silminnäkijöiksi. Heille tulee kiire paeta kaupungista ja hätäratkaisuna kaksikko
värväytyy naisorkesteriin soittajiksi. Pian he jo suuntaavat kohti aurinkoista Floridaa
Josephineksi ja Daphneksi muuntautuneina.
Esiintyminen naisorkesterissa voisi sujua hienosti ellei Joe rakastuisi päätäpahkaa
orkesterin hemaisevaan laulusolistiin Sugariin ja jollei Jerry saisi ihailijakseen
iäkästä, mutta sisukasta miljönääriherraa.
Luvassa on riemastuttavia hetkiä sekä upeita musiikki- ja tanssinumeroita.
Esityksen ohjaa Mari Kahri. Orkesteria johtaa Iikka Kahri.
Taidokkaista tanssinumeroista vastaavat Suvi Auvinen.
Tervetuloa viihtymään Korvenkylän kesäteatteriin!
Ensi-ilta pe 1.7. klo 19.00

Näytelmän lauluja säestää yhdeksänhenkinen orkesteri, jota johtaa Iikka Kahri (ylä
oikealla).
kuvassa: Harri Ruotjoki, Jussi Järvinen, Timo Jaakkola, Arto Karnaattu, Iikka Kahri
Harri Heininen, Petri Marttinen, Rauno Kahri, Jonas Mäki.
Osta liput ennakkoon, vältät jonotuksen!

Ostettuasi lippusi ennakkoon tahdomme
muistuttaa, että
voit tulla paikalle valmiiksi tulostamallasi lipulla käyttämällä lipuntarkastuslinjaa D, jolloin pääset
jonottavien asiakkaiden ohi suoraan katsomoon.
Lippuja myydään myös perinteisesti luukuilla A, B ja C.
B-jonon asiakkaita pyydetään lipun oston jälkeen kulkemaan D-linjan kautta,
jottei lipunmyynti ruuhkautuisi A- ja C-linjoilla.

Jokaiseen näytökseen on varattu pelkästään ovimyyntiin vähintään 70-lippua uusille
lisäpaikoille katsomon
perälle riville 21-22. Ovella myydään kuitenkin ensin internetissä myymättä
jääneet paikat. Varmistaaksesi itsellesi paikan katsomossa, osta liput ennakkoon.
Numeroituja paikkoja on yhteensä 867paikkaa.
Loppupään esityksiin varmistat paikkasi
ainoastaan ostamalla liput ennakkoon, sillä lippuluukulle jäävät liput menevät
nopeasti ensimmäisille paikalle saapuneille asiakkaille.

Korvenkylän esitys 13.7.
Korvenkylän esitys
14.7.
|