Vielä
kaksi esitystä jäljellä.
Näytelmämme on nähnyt jo yli 5500 katsojaa.
Kuka on viimeisissä esityksissä kuningas Rikhard? Tule, näe ja koe!
Robin
Hood:
Tänä kesänä Sherwoodin metsien sankari on löytänyt tiensä Korvenkylän
kesäteatteriin uudistettuna versiona. Tarinassa Robin Hood taistelee oikeutta puolustaen,
mutta muutoin tarinamme on kaikille uusi.
Uudistetulle upealle näyttämöllemme nousee 40 uutta
ja vanhaa näyttelijää tekemään tilaustyönä tehtyä versiota, jonka
käsikirjoituksesta vastaa ohjaajamme Mari Kahri. Ei ole myöskään
kesäteatteria ilman musiikkia, jonka on säveltänyt tilaustyönä Iikka Kahri.

|
Tervetuloa
Korvenkylän kesäteatteriin! Korvenkylän kesäteatterissa kajahtelevat tänä kesänä
Iloisten veikkojen riemunkiljahdukset, kun Robin Hood joukkoineen taistelee
oikeudenmukaisuuden puolesta sheriffin joukkoja vastaan. Mukana näytelmässä on
nelisenkymmentä innokasta teatterin harrastajaa. Mukaan mahtuu monenmoista taitajaa, joka
osaltaan vaikutti siihen, että päädyimme kirjoittamaan näytelmästä oman sovituksen.
Näin näyttelijöiden taidot ja kiinnostuksen kohteet pyrittiin huomioimaan
kirjoitusvaiheessa. Kesäteatterissa on aina ilo nähdä se yhteinen sitoutuminen ja
tekemisen riemu, jolla kaikki tekijät ovat mukana. Kiitos koko valtavan ihanalle
työryhmälle! Kevät on ollut työntäyteinen ja nyt onkin ilo tuoda Korvenkylän oma
Robin Hood yleisön nähtäväksi. Riemukasta ja jännittäävää teatteri-iltaa! Mari
Kahri, Ohjaaja
|

Ensi-iltayleisöä 1.7.2010
Näytelmästämme ei lopu yllätykset
kesken. Käsiohjelmasta sekä internetin henkilöluottelosta puuttuu yksi hyvinkin
oleellinen rooli. Tämä tarinan kerronnallisesti tärkeä henkilö on tietenkin kuningas
Rikhard Leijonamieli. Jokaisessa näytöksessä kuningasta esittää eri kulttuurin tai
politiikan vaikuttaja lähiseudulta.Näytelmässämme ovat jo
vierailleet :
Ari Klem, Markku Pakkanen, Keijo Kumanto, Ensio Töttö, Sami Viitalo, Janne Ravi, Jussi
Koivisto, Jorma Liukkonen, Kari Räntilä, Eero Mattila, Mari Kahri ja
Antti Koivisto.
Kuka on seuraava kuninkaamme?
Tule paikan päälle ja totea itse. |
Nyt kun aurinko hellii meitä hellelukemilla, voimme
ilolla tarjota katsojillemme varjoisan ja viileän katsomon klo 19.00 iltanäytöksiimme.
Tilavaan katsomoomme mahtuu hyvin. Tervetuloa! |
|
|
|
Jos haluat
lähestyä meitä sähköisesti, voit lähettää postia osoitteeseen:  |
|
|
|